Visiomme on vauva- ja perhemyönteinen terveydenhuolto Suomessa.
Yhdistyksen tavoitteena on myötävaikuttaa Suomessa vauva- ja perhemyönteisyysohjelman toteutumiseen THL:n Kansallisen suosituksen mukaisesti.
Haluamme edistää imetysohjaajien ja imetysohjaajakouluttajien koulutuksen toteutumista WHO:n ja Unicefin ohjeiden mukaisesti.
Seuraamme terveydenhuollon kehitystä ja lainsäädäntöä. Teemme tarvittaessa niihin liittyviä aloitteita, esityksiä ja kannanottoja. Pyrimme myös edistämään yhteistyötä eri kulttuuritaustan omaavien perheiden kanssa. Teemme yhteistyötä samansuuntaisten päämäärien hyväksi toimivien yhteisöjen kanssa.
Jaamme ja arvioimme jäsenistön kanssa imetykseen ja perheiden hyvinvointiin liittyvää tutkittua tietoa. Järjestämme jäsenistölle kerran vuodessa verkostotapaamisen koulutuksen ja keskustelun merkeissä.
Suomen vauvamyönteisyyskouluttajat ry järjestää:
Someposterikilpailu
Hei sometaitaja, terveydenhuollon yksiköiden sometiimit sekä kaikki vauvamyönteisyydestä ja imetyksestä kiinnostuneet!
Vamykouluttajat lanseeraavat someposteri-kilpailun, jonka tarkoituksena on lisätä tietoa vauva- ja perhemyönteisyydestä sekä jakaa hyväksi koettuja käytäntöjä erilaisilta vauvojen ja perheiden kanssa työskenteleviltä tahoilta.
Posteri voi olla ns. perinteinen tieteellinen posteri aiheesta, jota olet/olette tutkineet tai vaihtoehtoisesti se voi olla vapaavalintainen tavanomaisen somejulkaisun kaltainen posteri valitsemastanne aiheesta.
Posterissa voi esitellä esim. oman työyhteisön jotakin vauvamyönteistä toimintatapaa (esim. ”Tampereen neuvoloiden vauvamyönteiset toimintatavat” tai ”imetystä tukevat lisämaidon antotavat synnyttäneiden osastolla” tai ”osteopaatti imetyksen tukijana”).
Onko sinun toimipisteessäsi joku hyväksi ja toimivaksi todettu käytäntö tai toimintatapa, joka ansaitsee tulla jaetuksi?
Kilpailuposterissa voi esitellä myös jotakin itselle tärkeää asiaa/teemaa imetykseen/vauvamyönteisyyteen liittyen (esim. ”Imetyksen edut vauvan näkökulmasta”).
Tässä kilpailussa vain mielikuvitus on rajana.
Tärkeää:
- Yhdellä posterilla voi olla 1–2 tekijää
- Posterin aiheen tulee liittyä imetykseen ja/tai vauvamyönteisyyteen.
- Posterin on noudatettava hyviä eettisiä käytäntöjä sekä oltava korvikekoodin mukainen.
- Posterin tulee mahtua yhteen Instagram-julkaisuun, eli siinä voi olla 1–10 sivua (karuselli tai yhden sivun julkaisu) Halutessaan posterista voi antaa lisätietoja tekstimuodossa lyhyesti (maks. 2200 merkkiä sisältäen välilyönnit).
- Huomioikaa somejulkaisun mahdollisuudet ja haasteet. Miten saat posterista mahdollisimman houkuttelevan heti ensivilkaisulla?
- Somejulkaisuun ei kannata tunkea liikaa liian pientä tekstiä. Miten kertoa asia lyhyesti ja ytimekkäästi?
- Kilpailuun osallistuva posteri/julkaisu tulee lähettää kuvatiedostona JPEG tai PNG-muodossa (+haluttu saateteksti) vamykouluttajien sähköpostin tai instagramin kautta 27.9.2026 mennessä. Otsikoksi sähköpostiin ”someposterikilpailu”
Kaikki sääntöjen mukaiset posterit julkaistaan Vamykouluttajien somekanavilla. Ehdotuksista valitaan 5 parasta, joista someseuraajat saavat äänestää voittajan. Palkintona voittajalle/voittajille (1-2 hlö) on luvassa osallistuminen (=osallistumismaksu) seuraavaan Pohjoismaiseen imetyskonferenssiin, joka pidetään Norjassa ensi vuonna. Palkinto maksetaan voittajille konferenssin osallistumismaksun tositetta vastaan.


UUTISET:

Kannanotto: Lääkäriryhmän viestintä heikentää perheiden luottamusta terveydenhuoltojärjestelmään
12.5.2025
Pieni lääkäriryhmä on saanut mediassa merkittävää näkyvyyttä viestinnällä, jossa kyseenalaistetaan imetystuen luotettavuus. Tämä kannanotto oikaisee virheellisiä väitteitä. Imetyksen tuki ry ja…
.jpg)
Yhdistyksen kevätkokous ke 9.4.2025 klo 18.00
24.3.2025
Yhdistyksen sääntömääräinen kevätkokous pidetään keskiviikkona 9.4.2025 klo 18.00 alkaen Zoom-yhteyden avulla. Löydät Zoom-linkin sekä esityslistan sähköpostiin tulleesta jäsenkirjeestä tai…

Verkostopäivät 2025
17.1.2025
Suomen vauvamyönteisyyskouluttajat ry:n verkostopäiviä vietetään 20.-21.3.2025. Ensimmäinen päivä on avoin aivan kaikille vauvamyönteisyydestä kiinnostuneille. Tähän päivään voit osallistua joko…
.png)
Vastine Suomen lastenlääkäriyhdistyksen 3.5.2024 julkaistuun asiantuntijakannanottoon vauvan kieli- ja huulijännekireyden arvioimisesta ja hoidosta
16.5.2024
Kiitämme Suomen lastenlääkäriyhdistystä kannanotosta 3.5.2024. Me imetyksen asiantuntijat Suomen vauvamyönteisyyskouluttajat ry:ssä, Suomen Kätilöliitossa ja Terveydenhoitajaliitossa, sekä Tehyn…
Suomen vauvamyönteisyyskouluttajat ry:n vuoden 2024 verkostopäivät lähestyvät - Ilmoittautuminen auki nyt!
1.2.2024
Vauvamyönteisyyskouluttajien vuoden 2024 verkostopäivät pidetään hybridinä Helsingin Metropolian ammattikorkeakoulusta. Tuttuun tapaan verkostopäivien ensimmäinen päivä on avoin kaikille, toinen päivä…